Kuvitettu Käytös sarja auttaa tukemaan lapsen tunnesäätelyä ja käyttäytymistä. Kuvatuella kuvitetaan lapselle arkea ja erilaisia toimia niin, että lapsen on helpompi seurata päivän kulkua, mitä tapahtuu nyt ja mitä hänen odotetaan tekevän. Erilaiset käyttäytymiseen liittyvät toimet ja tunteet kuvataan lapselle ymmärrettävästi ja kuvatukikortit toimivat apuvälineenä. Ne auttavat myös rutiinien luomisessa ja opettelussa sekä helpottavat lapsen kanssa kommunkointia. Lapsen turvallisuuden tunne lisääntyy, kun hän tietää mitä on odotettavissa seuraavaksi.
Arkisetkin toimet voivat sujua takkuisesti, mikäli lapsi ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä häneltä odotetaan. Kuvatuella autetaan lasta eteenpäin toimissa ja näytetään hänelle toivottua käytöstä. Lapsi oppii, että hän voi tuntea olevansa väsynyt tai vihainen, hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on ja kaikki tunteet ovat sallittuja. Aikuinen voi näyttää Käytös sarjan kuvilla hienosti menneestä toiminnasta tai käytöksestä.
Tuotannollisista syistä magneetit voivat olla hieman kaarevia. Magneetit saa helposti oikaistua taivuttamalla niitä vastakkaiseen suuntaan. Käytön myötä magneetit suoristuvat lisää.
Valmiiksi leikattujen magneettisten kuvakorttien koko: 40x50mm, paksuus 0,8mm. Toimintamagneetin halkaisija 25mm.
Pakkauksen sisältö: 17 magneettista kuvakorttia ja yksi toimintaa näyttävä magneetti.